Tupakoinnin lopettaminen

Tupakoinnin lopettamisesta seuraa lukuisia hyviä vaikutuksia terveyteen ja elämänlaatuun. Osa vaikutuksista tulee esille jo nopeasti ensimmäisten päivien aikana (mm. verenpaineen ja sykkeen normalisoituminen, haju- ja makuaistin paraneminen) tai parissa kuukaudessa (yskän ja limannousun väheneminen, keuhkojen toiminnan paraneminen, unen laadun ja määrän paraneminen). Osa terveysvaikutuksista saavutetaan lopettamista seuraavien kuukausien tai vuosien kuluessa (sydäninfarktiin sairastumisen ja keuhkosyövän riskin puolittuminen, aivoinfarktin riskin palaaminen normaalitasolle). Tupakoinnin lopettaminen kannattaa siis aina.

Lääkehoito helpottaa savuttomaan elämäntapaan siirtymistä lievittämällä tupakanhimoa ja vähentämällä vieroitusoireita, kuten unihäiriöitä, levottomuutta ja ärtyisyyttä. Ilman reseptiä saatavien nikotiinikorvaushoitolääkkeiden käyttö tuplaa lopettamisen onnistumisen todennäköisyyden. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että ensimmäisten lopettamisen jälkeisten viikkojen aikana repsahdusvaara on suuri. Repsahduksen taustalla on usein liian lyhyeksi jäänyt lääkehoitojakso, liian pieni annostus tai hoitomuoto ei ole ollut paras mahdollinen. Oleellista onkin valita riittävän vahva valmiste ja käyttää sitä oikealla tavalla, säännöllisesti ja riittävän pitkän ajan. Lääkehoito lopetetaan asteittain riittävän pitkän hoidon (mielellään vähintään 3 kuukautta) jälkeen siirtymällä miedompaan valmisteeseen ja/tai harventamalla ottokertoja, kunnes päivittäinen korvaushoitotuotteen käyttö ja tarve on enää vähäistä.

Nikotiinikorvaushoitovalmisteita on saatavilla useita lääkemuotoja, joista voi valita sopivuuden ja mieltymysten mukaan parhaimman vaihtoehdon. Nikotiinikorvaushoitovalmiste on aina turvallisempi vaihtoehto kuin tupakoinnin jatkaminen. Varovaisuutta tulee kuitenkin noudattaa muutaman viikon aikana sydäninfarktin jälkeen ja epästabiilissa angina pectoriksessa, sekä vaikeissa rytmihäiriöissä. Sydänsairauksia sairastaville ja raskaana oleville naisille suositellaan lyhytvaikutteisia valmistemuotoja (muu kuin laastari), mikäli lopettaminen ilman lääkehoitoa ei onnistu. Käyttö alle 18-vuotiailla edellyttää aina riittävää, terveydenhuoltohenkilöstöltä saatua ohjausta ja tukea valmisteiden käyttöön ja tupakoinnin lopettamiseen liittyen.
NICORETTE FRESHMINT 1 mg/annos (2 × 150annosta)

Nicorette suusumutetta käytetään nikotiinikorvaushoitona helpottamaan tupakoinnin lopettamista. Nicorette lievittää tupakoinnin lopettamiseen liittyvää nikotiinihimoa ja vieroitusoireita. Suusumutteen nikotiini imeytyy elimistöön suoraan ...

Katso tuotteen tiedot
39,50 €
NICORETTE FRESHMINT 1 mg/annos (1 × 150annosta)

Nicorette suusumutetta käytetään nikotiinikorvaushoitona helpottamaan tupakoinnin lopettamista. Nicorette lievittää tupakoinnin lopettamiseen liittyvää nikotiinihimoa ja vieroitusoireita. Suusumutteen nikotiini imeytyy elimistöön suoraan ...

Katso tuotteen tiedot
28,50 €
NICORETTE INHALAATTORI 10 mg (1 × 18fol)

Nicorette Inhalaattori on apuväline tupakoinnin lopettamisessa. Inhalaattori sopii lopettajille, joiden sormet kaipaavat puuhastelua savukkeiden kanssa yhtä paljon kuin itse polttamista. ...

Katso tuotteen tiedot
12,50 €
NICORETTE INHALAATTORI 10 mg (1 × 42fol)

Nicorette Inhalaattori on apuväline tupakoinnin lopettamisessa. Inhalaattori sopii lopettajille, joiden sormet kaipaavat puuhastelua savukkeiden kanssa yhtä paljon kuin itse polttamista. ...

Katso tuotteen tiedot
29,50 €
NICOTINELL 7 mg/24 h (1 × 7kpl)

Nicotinell on laastari, josta vapautuu elimistöön nikotiinia. Tupakoidessa elimistö tottuu nikotiiniin ja kun tupakointi lopetetaan voi ilmetä ns. vieroitusoireita. Nicotinell ...

Katso tuotteen tiedot
21,79 €
NICOTINELL 7 mg/24 h (1 × 21kpl)

Nicotinell on laastari, josta vapautuu elimistöön nikotiinia. Tupakoidessa elimistö tottuu nikotiiniin ja kun tupakointi lopetetaan voi ilmetä ns. vieroitusoireita. Nicotinell ...

Katso tuotteen tiedot
53,21 €
NICOTINELL 14 mg/24 h (1 × 7kpl)

Nicotinell on laastari, josta vapautuu elimistöön nikotiinia. Tupakoidessa elimistö tottuu nikotiiniin ja kun tupakointi lopetetaan voi ilmetä ns. vieroitusoireita. Nicotinell ...

Katso tuotteen tiedot
21,79 €
NICOTINELL 14 mg/24 h (1 × 21kpl)

Nicotinell on laastari, josta vapautuu elimistöön nikotiinia. Tupakoidessa elimistö tottuu nikotiiniin ja kun tupakointi lopetetaan voi ilmetä ns. vieroitusoireita. Nicotinell ...

Katso tuotteen tiedot
59,74 €
NICOTINELL 21 mg/24 h (1 × 7kpl)

Nicotinell on laastari, josta vapautuu elimistöön nikotiinia. Tupakoidessa elimistö tottuu nikotiiniin ja kun tupakointi lopetetaan voi ilmetä ns. vieroitusoireita. Nicotinell ...

Katso tuotteen tiedot
21,79 €
NICOTINELL 21 mg/24 h (1 × 21kpl)

Nicotinell on laastari, josta vapautuu elimistöön nikotiinia. Tupakoidessa elimistö tottuu nikotiiniin ja kun tupakointi lopetetaan voi ilmetä ns. vieroitusoireita. Nicotinell ...

Katso tuotteen tiedot
61,88 €
NICOVER FRUIT 2 mg (1 × 24fol)

Nicover fruit -lääkepurukumin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
6,50 €
NICOVER FRUIT 2 mg (1 × 204fol)

Nicover fruit -lääkepurukumin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
38,50 €
NICOVER FRUIT 4 mg (1 × 24fol)

Nicover fruit -lääkepurukumin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
10,50 €
NICOVER FRUIT 4 mg (1 × 204fol)

Nicover fruit -lääkepurukumin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
52,50 €
NICOVER MINT 2 mg (1 × 24fol)

Nicover mint -lääkepurukumin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
6,50 €
NICOVER MINT 2 mg (1 × 204fol)

Nicover mint -lääkepurukumin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
38,50 €
NICOVER MINT 4 mg (1 × 24fol)

Nicover mint -lääkepurukumin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
10,50 €
NICOVER MINT 4 mg (1 × 204fol)

Nicover mint -lääkepurukumin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
52,50 €
ZONNIC MINT 2 mg (1 × 12fol)

Zonnic mint -imeskelytabletin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
5,50 €
ZONNIC MINT 2 mg (1 × 20kpl)

Zonnic mint -annospussin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
6,50 €
ZONNIC MINT 2 mg (1 × 72fol)

Zonnic mint -imeskelytabletin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
21,50 €
ZONNIC MINT 4 mg (1 × 12fol)

Zonnic mint -imeskelytabletin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
5,50 €
ZONNIC MINT 4 mg (1 × 20kpl)

Zonnic mint -annospussin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
6,50 €
ZONNIC MINT 4 mg (1 × 72fol)

Zonnic mint -imeskelytabletin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
19,50 €
ZONNIC PEPPERMINT 1 mg/annos (1 × 40annosta)

Zonnic Peppermint -sumutteen sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
8,50 €
ZONNIC PEPPERMINT 1 mg/annos (2 × 200annosta)

Zonnic Peppermint -sumutteen sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
39,50 €
ZONNIC PEPPERMINT 1 mg/annos (1 × 200annosta)